
Kitarakoulu
Musiikinopetusta taidolla ja sydämellä
SoLa

Oma musiikillinen matkani on kulkenut musiikkiopistosta rockbändeihin, klassisen kitaran akateemisista opinnoista intialaisen musiikin gurujen oppiin ja edelleen ääniparannuksen ja shamanistisen musiikin maailmoihin. Opiskelin Helsingin AMK:ssa musiikkipedagogiikkaa vuosina 2002-2003 jolloin aloitin myös soiton opettamisen. Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja valmistunut Helsingin yliopistosta uskontotieteen laitokselta.

Olen omistanut paljon aikaa elämästäni intialaisen klassisen musiikin ja sitarin soiton opiskeluun ja esittämiseen ja viettänyt yteensä noin kolme vuotta elämästäni Intiassa, musiikin, joogan ja meditaation parissa. Olen työskennellyt myös joogaopettajana ja tutkinut eri tapoja yhdistää joogan mielen- ja kehonhallinnan tekniikoita musiikin harjoittamiseen, ja olen ollut aina kiinnostunut siitä miten joogan tavoin musiikki voi toimia itsetuntemuksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteenä.
Olen myös kiinnostunut laulusta ja äänenkäytön terapeuttisista vaikutuksista ja olen yli vuosikymmenen ajan fasilitoinut laulupiirejä ja erilaisia musiikillisia seremonioita. Viime vuosina olen ollut yhä enemmän kiinnostunut muistakin kielisoittimista kuten banjosta, charangosta ja bassosta sekä erilaisista perkussiosoittimista kuten tablasta ja handpanista. Olen ollut vuodesta 2022 mukana perustamassa Roihu-kollektiivia joka tuottaa yhteisöllisiä musiikki- ja tanssitapahtumia. Roihu- tapahtumien yhteydessä olen mm. yhdistellyt useita akustisia instrumentteja elektroniseen musiikin maailmoihin ja Ecstatic Dance- tyyppisiin kokemuksiin.
Omaa musiikkiani parhaiten edustaa kaksi studioalbumia julkaissut Sharanam -yhtye, joka yhdistelee monipuolisesti intialaisen ja länsimaisen musiikin elementtejä.